perjantai 24. lokakuuta 2008

Studio:päivä ????

Kukkuluuruu!!!

Täällä vielä ollaan, jotenkin kai hengissä.
Eiliset tamburiini nauhoitukset oli aika kova pala, hoh hoijaa...

Perjantain kunniaksi tuumasimme, että voisi pikkuhiljaa rauhoitella hommia ja sumplia kotiin poistumista. Tässä on nauhoiteltu lättyä kohta kolme viikkoa ja oltua pienessä tuumimuusissa enemmän tai vähemmän koko reissun ajan.
Paljon hienoja muistoja, paljon sellaista jota ei muista ja jonkin verran sellaista jonka voisi jättää muistamatta. WOHOO!

Turun dude, eli Tuomas, eli Thomas eli tamburiinisankari poistui aamupäivällä.
Boys of Summer editoi koko päivän pienemmässä studiossa kilkuttimia oikeille kohdille biiseihin, Scolarin nukkuessa Ruususen unta ja Pellen vittuillessa suomalaisten touhusta.

Homma siinä vaiheessa että tänään tilattiin liput takaisin Suomeen.
Verta, hikeä ja velliä on virrannut sen verran että järkevin vaihtoehto on jättää miksaukset Pellen käsiin.
Huomenna vielä viimeiset pomotukset ja neuvot Pellelle mitä tarvitaan biiseihin soundien osalta.

Reissun jäljiltä kamojen roudaukset + viiden kaljatölkki jätesäkin piilottamiset Västeråsiin, homma sitä myöten selvä. Pelle myös kiitti että oltiin joka päivä viety roskat pois. Samassa rakennuksessa olevan toimiston työntekijät olivat antaneet rakentavaa palautetta hieman epähygieenisestä keittiön kunnosta.
Harkintaan lähtee saako jatkossa orkesterit majoittua samaan mestaan. UGH!
Loppupäivä otetaan rauhassa lagerin ja NHL 2001 merkeissä. Boys of Summer vie Scolaria.

Pitiköhän tuosta levystä jotain vielä mainita?
Tällä hetkellä homma kaikin puolen perkeleen hyvällä mallilla.
Mikään ei jäänyt vituttamaan ja soundit on sitä mitä tänne tultiin hakemaan.

Herran haltuun saaaaaTTTTAAANNNAAAAAAAAHHHHHHH!!!!

Kiitämme kaikkia lätyllä olleita vierailijoita, hyvä paskaa tulee.

Selenan TOP-lista:
3 pistettä: muusista huolimatta soittimet ja laulut meni narulle vitun hyvin
2 pistettä: muusista huolimatta, Pelle ei vieläkään ole ottanut meiltä nirriä pois
1 pistettä: Ruotsalaiselle katkarapumajoneesille, jota myydään lähikaupassa

-3 pistettä: 3 laatikkoa lageria jäi juomatta
-2 pistettä: 2 pulloa Saarenmaatakin juomatta
-1 pistettä: kaikki kiva ja hyvä loppuu aikanaan, tällä kierroksella studioralli

Tältä erää, los morjens! Västerås hiljenee...




Kyllä tässä vielä voi pienet vetäistä show mielessä


Paskavuori kämpän sisältä


Suihkunraikas runkkari


Teme velliväijyssä

Mysteerinen komerosuihku ja gagaa nurkissa

torstai 23. lokakuuta 2008

Studio:päivä 24

Hey mister tambourineman play me a song.

No niin saaatttannnaa!!!

Rupee muuten oleen biisit kohta valmiina. Eikä menny ees viimemetreille.
Tänään oli se päivä kun poijaat pääs spedeilemään tamburiinin ja mystisen
mustan munan sekä dildon kanssa. Ei kannata kysyä kahden jälkimmäisen
käytöstä.
Tänään myös Tuomas pääsi näyttämään kyntensä todenteolla. Ja voi poijjaat
nyt on selenan dudeilla raadeltu olo ja gaagaa housunpuntit pullollaan.
Hyvin veti, ei voi muuta sanoa. Huomenna saadaan vielä pikkasen kermaa
kakun päälle.

Pelle taisi tokaista päivällä että ollaan vissiin juopoin bändi
tässä studiossa.
On tainnu sit käydä ainoastaan jeesus bändejä näillä huudeilla.

Nyt päästetään Rambo irti.
Kuitti ja kumarrus.



Buster & Pasi - ne on molemmat tosi hyviä studiomaskotteja. Mut vaan toinen niistä on lärvätsalot.


Hippejä työssä. Toinen on vähän vanhempi kun toinen, mut molemmat pikkusen ylipaksuja. Ja Buster on kans tossa etualalla.


Buster & Pasi astumassa rakkauden puutarhaan.


No nyt on maailmankirjat sekasin.


ARMOTON SVENGI JA GROOVE!


Shek it bebe!


Tambourine King 2000.


No nii. Jos ei pysty itte heiluttamaan sitä kyllin nopeasti, on käytettävä apuvälineitä, jotka vyrpyttävät kovempaa. Meet Attila Furioso 3000 - state of the art hienojen tamburiinijuttujen apuvälinevyrpytin.


Säveltäjä työssään


Yht'äkkiä tunnelin päässä näkyy valoa.

keskiviikko 22. lokakuuta 2008

Studio:päivä 44

Tuomas sikaili Annikan kannsa paskaa narulle.
Éi noita laulajia tajua! Mycket bra

Levyraati!!!



Tuomas kekkuloi


3 kg keba


PIZzAAA


Tuomas tsekkailee uutta bändiä


Homot keballa, Tiituspohjan Tino ja Kikkeliskokkelis Kivimäki


Immortal



"UpPPPPPP in the asshole of Timo"


ÖÖÖ ÖÖÖ ÖÖÖ ÖÖ Ö ÖÖÖÖ ÖÖÖ ÖÖ !!!!


Tul kattoma - tual on kualu ket = tule katsomaan, tuolla on kuollut kettu.


Aapeli täräyttää myös Moskovaan, moros vaan beibe!! ( pusuja)

maanantai 20. lokakuuta 2008

Studio:päivä n.14

Tilanne raporttia...

JKL:n kovat kollit, yleismies Juice + Kikkeliskokkelis Aapeli tuli kehiin.
Pojat vetivät pienet rallit mummobingossa ja homma hohtimissa.

Yleismies Juice täräytti shaisselle,tietenkin ainoat firman avaimet mukana.
Kiitämme kaikkien puolesta että pääsimme takaisin kämpille n.klo viisi aamuyöllä.
Puhelin seuraavan kerran äänelle ja muusit astetta pienemmälle.

Annika tykitti lauluja kehiin ja kova meno!
"nonni, sanoi monni"-Aapeli oli tulessa Annikan kanssa ja meininki kuus noke.

Kovaa peliä Bostinissa. Boys of Summer jatkaa samalla linjalla ja Scolarilla pysyy mekko toistaiseksi vielä päällä.

UGH!!

"älä saatana sitä virhettä tee, että menet työntämään k----n kakkuun ja...."










lauantai 18. lokakuuta 2008

Studio:päivä 13 (kö?)

No moikka moi tytöt ja pojat!
Se oli sitten Ristonmaan Richie Samboran ja the Best basist in Kymenlaakson aika jättää hyvästit Västeråsille..Nyyh..Mutta kyllä tästä selvitään. Tänään purkiteltiin kolme biisiä lisää ja samanlaista shittiä luvassa taas huomenna kunhan levyraadeista selvitään.. Buenos dias och Våsterås sovar...

Viikon tuhannen taalan kysymys, mikä on totta?
a)joku Selenasta voitti 100 000 kruunua
b)joku teki voltin kolmella kierteellä
c)joku gaagasi housuun

Oikean vastauksen arvaaja voittaa yön ko.henkilön kanssa!!!


Piikittelyä ennen lauluja


Studioon norkoilemassa


Horst purkkiin


Laila laa


Producer + Boys of Summer


Biisi purkissa ja käsi lihoiksi, saataaaaNNNA



Teme yhden aikaan yöllä kaupassa


Kasarituottaja etsii stemmoja


Vittuuuuuuuuuhhhhh


EI EI EI EI EI EI VITTTUUUUU


Nyt on hyvä olla, Shemale Pasi + Boys of Summer together 4 ever


HALOO!!!! Pari pizzaa ja kiireesti saatana!


3 non blondies


Ei vitttuuuuh, tää on paskaa!!!!!!

perjantai 17. lokakuuta 2008






No niin, nyt on sitten kaikki soittimet purnukassa tallessa. Teukka ja Martti saivat osuutensa valmiiksi ja ensi yönä onkin aika lähteä takaisin kotia kohti. Annika sai pariin biisiin laulut ja perkele, hyvältä kuulostaa. Idols-tuomarin sanoin: "Jatkoon!"